Kosteaa pillua kuuma pillu

kosteaa pillua kuuma pillu

Astelin keittiötä kohden samalla korjaillen hieman hiuksiani, jotka olivat pörröllä pipon jäljiltä. Asetuin Johannan pyynnöstä tuolille istumaan. Sä aina jaksat pakertaa ja sitten olet tietenkin aivan poikki.

Näin Johannan puuhastelemassa aamupalaa aamutakissaan. Se oli hieman alle vesirajan ylettyvä silkkinen, itämaisen tyylinen aamutakki. Siinä oli kukkia esittäviä punertavia kuvioita beigenvärisellä kankaalla.

Pelkkä ohut silkkinen vyönauha piti sitä kiinni löysästi vyötärölle kiedottuna. Johanna oli juuri herännyt ja hän oli luonnollisen kaunis ilman minkäänlaista meikkiä. Vahvat tummat kulmakarvat korostivat hänen suloisia kasvojaan vaaleiden hiuksien valahtaessa hieman otsalle ja aina poskille asti.

Mukavasti töröllään olevat huulet kiinnittivät varmasti huomion ja antoivat aihetta miettiä, miltä suudelma tuntuisi hänen kanssaan. Sileät pitkät sääret, muodokas kiinteä peppu sekä sopivan uhkeat rinnat tekivät Johannasta lähes täydellisen. En aikaisemmin ollut kiinnittänyt huomiota näin tarkkaan. Nyt olin hämmästynyt ja yllättynyt. Heräsin juuri ja aamut on mulla tämmösiä hitaita, etten viitsi pukea ja laittautua, kun olen kotioloissa.

Tuota kaunokaista oli ilo katsoa, mutta en halunnut kuulostaa missään nimessä liian innokkaalta pitämään häntä vähissä vaatteissa. Tää on vähintä, mitä voin tehdä. Tarjoan aamukahvit ja hieman purtavaa. Samassa häneltä tippui hiuspampula kädestään lattialle.

Kumartuessaan nostamaan sitä lattialta en voinut olla huomaamatta hänen avointa kaula-aukkoaan. Aamutakin alla ei todellakaan ollut mitään. Pieni vilahdus muodokkaista rinnoista sekä vilaus tummista nänneistä herätti alapäässäni tutun väreilyn. Korjasin asentoani ja yritin olla tuijottamatta liian kauan. Johanna kantoi jääkaapiltaan syötävää pöytään ja kyseli samalla tavanomaisia asioita. Tulee välillä aika kuuma. Päätin suostua tarjoukseen ja otin märät vaatteeni yltäni. Vein ne kylpyhuoneeseen ja laitoin kylpytakin päälleni.

Sen alla ei ollut enää kuin alushousut ja salihousut, joita käytin väliasuna. Astelin takaisin pöytään ja Johanna kaatoi kahvit kuppeihin.

Tuntui omituiselta istua naapurini kahvipöydässä kylpytakkiin kietoutuneena, kun vastapäätä istui erittäin kaunis nainen miltei liiankin seksikkäästi pukeutuneena. Mielleyhtymälle en voinut mitään, kun päähäni ilmestyi tuhmia ajatuksia. Mietin, mitä tapahtuisi, jos tekisin aloitteen. Olin pian alastomien himojeni vankina. Johannan puheet muista naapureista meni ohi korvien. Vastailin tyhjentävästi ja mukailin hänen puheitaan samalla katsoen ja analysoiden tuota jumalaista kaunokaista. Löysäsin hieman kylpytakin kireälle vetämääni vyötä.

Huomasin ne, kun avasit tota takkia. Mietin, tarkoittiko se mitään. Oliko tuo askel hieman lähempään tuttavuuteen vai pelkkä kohteliaisuus? Tilanne oli toki hieman jännittynyt ja välillämme oli selvästi positiivista energiaa. Johanna nousi pöydästä ja meni noutamaan kahvipannua. En voinut olla samalla tutkailematta tuon naisen pyöreää peppua. Minua hävetti, mutta samalla olin kuin teinipoika. Olisin samalla hetkellä voinut hyökätä tuon ihanan naisen kimppuun.

Alapääni saikin hieman vauhtia mielikuvituksestani ja kullini päätti nostaa päätään. Yritin tukahduttaa kiihotukseni ennen kuin Johanna huomaisi sen. Nostaessaan kahvipannua hän otti pannunalusen pöydältä ja se tippui epämääräisen hymähdyksen saattelemana maahan. Kuin tilauksesta Johanna kumartui nostamaan sitä.

Oletukseni vaatteiden vähyydestä voimistui, kun lyhyen aamutakin alta paljastuivat sievät mustat pikkuhousut, jotka peittivät hädin tuskin silmieni ahmiman pepun. Jouduin vetämään henkeä sisään ja pidättämään sitä. Kiihotukseni vain koveni ja tunsin, kuinka kovana olin. Kireät salihousut eivät miltei antaneet periksi.

Se teki melkein kipeää. Käänsin pääni äkkiä poispäin ja oletin, ettei Johanna olisi huomannut tuijotustani. Hän kaatoi kuppimme täyteen ja asetti pannun pöydälle. No ei kai, ei se mitään. Sä teet noilla käsillä kaikkea itse. Useimmat miehet on laiskoja ja menee läpi siitä, mistä aita on matalin. Johannan puheet panivat pääni pyörälle ja kullini jatkoi kasvamistaan housuissani. Olin niin kiihottunut, etten osannut olla enää hermostunut.

Johanna tuli taakseni ja upotti kätensä kylpytakin sisään. Tunsin hänen hengityksensä niskassani ja lievää kipua rinnassani, kun hän vaativin liikkein miltei repi ja tunnusteli rintakarvojani. Johanna jatkoi kiskomista ja jouduin hieman voihkaisemaan kivusta. Tilannetajuni oli sumentunut ja nautin vain tilanteesta. Tunsin hänen kielensä niskassani ja kiihtyneet hengityksensä korvassani. Lämpimän märät suudelmat täyttivät niskani aina korville asti. Tunsin outoa nautintoa, kun hän suuteli korvalehteäni.

Samalla hänen kätensä otteet heltyivät ja seikkailivat nyt miltei etumukseni päällä. Pehmeä kämmenselkä hiveli kulliani housujeni päältä sattumanvaraisin vedoin. Olisin voinut räjähtää siihen paikkaan. Halusin tuota naista, naapuriani, enemmän kuin mitään. Johannan määrätietoiset kädenliikkeet jättivät etumukseni rauhaan ja siirtyivät hartioilleni.

Johanna aloitti hieromisen, mutta se ei tuntunut tavanomaiselta vaan erittäin kiihottavalta. Kädet sivelivät kaulaa, leukaani ja hellästi huuliani. Halusin suudella Johannaa, mutta hän ei halunnut antaa tilaisuutta, vaan jatkoi hellää kiusaamistani. Kylpytakkini siirtyi hieman syrjään ja huokaisin, kun tunsin kaksi kovaa nänniä hartioillani.

Nännit hieroivat selkääni hellästi liikkuen. Yritin katsoa Johannaa, mutta kuulin vain käskevän hymähdyksen kiellon merkiksi. Tällaista hoitoa en koskaan ollutkaan vielä saanut. Vihdoin Johanna kääntyi eteeni katsoen minua syvälle silmiini. Pystyin aistimaan muutakin kuin selkeää himoa. Hän hymyili onnellisesti, kun huulemme kohtasivat vihdoin.

Suutelimme hellänkiihkeästi unohtaen muun maailman ulkopuolelle. Niin monta kertaa olin miettinyt, miltä se tuntuisi ja nyt se oli totisinta totta. Suudelmat muuttuivat himokkaiksi, märiksi suudelmiksi. Hän puri hellästi alahuultani, imi kieltäni ja samalla minusta tuntui siltä, ettei hän saanut tarpeekseen. Nostin Johannan syliini ja suudelmien täyttelemänä kannoin hänet sohvalle.

Vuorollani suutelin hellästi kaulaa, hartioita ja purin hellästi korvasta. Kuulin pienen voihkaisun mielihyväntunteen saattelemana. Hän nousi eteeni seisomaan, aukaisi aamutakkinsa vyön ja hitaasti valuttaen poisti aamutakkinsa ensiksi toiselta hartialtaan ja sitten toiselta. Näin vihdoin nuo muodokkaat rinnat, jotka olivat terhakkaan pystyssä. Ne näyttivät aivan täydellisiltä kokonsa ja muotonsa puolesta.

Pienet tummat nännipihat levisivät kovaksi jäykistyneiden nännien ympärillä. Johanna suuteli toista nänniään hieman taivuttaen rintaa suuhunsa.

Etumukseni oli niin koholla, ettei jäänyt epäselväksi, kuinka paljon nautin esityksestä. Lähes tunsin Johannan katseen vartalollani ja kullissani.

Hitaasti Johanna vei sormensa pikkuhousuilleen tehden pari pyöräyttävää liikettä niiden päällä. Nopeasti käsi löysi housujen sisään ja miltei kuulin, kuinka märkä pillu imaisi kaksi sormea sisäänsä.

Hänen päänsä taipui hieman taaksepäin ja hän sulki silmänsä, kun samalla pillu sai tuntea vaativien sormien hyväilyn. Johannalta pääsi syvä huokaus ja hän avasi silmänsä.

Pian kaksi sormea oli huulillani enkä voinut olla ottamatta niitä suuhuni. Ihana pillun kiimainen maku huumasi pääni. Merkiksi imin voimakkaasti sormet puhtaiksi. Johanna asettui polvilleen eteeni. Kaunis pyöreä peppu oli pystyssä edessäni vain pienen kankaanpalan peittäessä kaikkein pyhimmän. Johanna alkoi hyväillä sormillaan kosteaa vakoansa housujen lomasta. Hänen tahtinsa kiihtyi ja hän haukkoi henkeään huohottaen.

Sormien liike tiivistyi yhä voimakkaammaksi litinäksi ja parkaisun saattelemana Johanna antoi itselleen räjähtävän orgasmin. Tuo rietas naapurini siirtyi silmiini katsoen eteeni vetäen vaativasti housuni pois. Sykkivää kulliani peitti enää alushousut, jotka olivat venyneet aivan äärimmilleen.

Sain muutaman suudelman housujen päälle sekä reisilleni. Hampailla housuihini tarttuen hän repi ne nilkkoihin. Suonikas, odottava kullini heilahti tytön eteen. Muutama tippa kirkasta kiimaa kiilteli terskani päällä. Laitoin silmäni kiinni ja nojasin päälläni sohvaan. Antauduin täysin hänen armoilleen. Tunsin Johannan huulien koskevan kiveksiäni. Nopealla liikkeellä hänen kielensä miltei lipaisi peppuani, kun kieli vaelsi kullini vartta pitkin hitaasti aina terskalleni asti.

Kieli tottuneesti nuolaisi terskan päälle tirskahtelemat nesteet. Käsi liikutti esinahkani alas ja täyteläiset huulet painautuivat tiukasti sykkivän elimeni ympärille.

Tunsin, kuinka hampaat hellästi puristivat terskan alta paisunutta elintäni. En voinut muuta kuin huokaista syvään. Avasin silmäni ja katsoin Johannaan tyytyväisenä. Hän loi minulle viekkaan hymyn ja aloitti vaativammin imeä kulliani.

Hitaasti se upposi aivan tuon kaunokaisen suun pohjaan asti. Hetken pidettyään hän päästi kullini suustaan ja näin, kuinka se valui kuolaa ympäriinsä. Kaikki tuntui niin riettaalta. Tyttö ei tuntunut saavan sitä tarpeeksi, vaan kerta toisensa jälkeen hän miltei tukki hengityksensä ottamalla sen yhä uudestaan syvemmälle ja syvemmälle. Johanna oli taitava ja hän tiesi, mistä mies nauttii.

Kullini oli yltä päältä märkä Johannan syljestä. Hänen silmistään valui hieman onnellisia kyyneliä, sillä kullini oli melkein salvannut hänen hengityksensä ajoin. Kiimainen suuseksi rauhoittui hieman ja hän liikutti rajusti esinahkaani käsillään. En missään nimessä halunnut vielä laueta. Silitin Johannan päätä ja otin hellästi hänen leuastaan kiinni vetäen merkiksi häntä itseäni kohden. Johanna nousi syliini ja liimasi huulensa suulleni.

Tunsin oman kullini maun suussani. Se oli jotenkin niin rietasta. Suutelimme jälleen kiimaisesti, kunnes lähes heittämällä taivutin hänet selälleen sohvalle. Minun oli aika maistaa tuota kiimaista naista. Pelkkä ajatus sai kiihkoni kasvamaan taivaisiin. Rakastin nuolla märkää pillua, rakastin sen makua. Olisin voinut ahmia sitä lähes loputtomiin. Hitaasti suudellen siirryin Johannan vartalon tutkimusretkelle.

Suutelin hartioita ja hitain varmoin liikkein siirryin hänen rinnoilleen. Ne olivat aivan sileät, iho oli ihanan pehmeää. Lieviä nautinnon huokaisuja kuului hänen suustaan, kun otin nännin hampaideni väliin ja purin sitä hellästi. Nuolin ja imin rintoja samalla hellästi kädellä puristaen.

Johanna liikkui allani myötäillen varpaista päähän asti kulkevia nautinnon väreitään. Hän tarttui päähäni kiinni ja merkiksi työnsi päätäni kohti haarojaan. Saavuin häpykummulle ja vieno kiimasta märän pillun tuoksu saavutti nenäni. Se oli kuin huumetta. Suutelin Johannan sisäreisiä käyden välillä aivan pillunsuulla. Ohut kangas esti kuitenkin vielä lähemmän kontaktin. Tartuin suullani pikkuhousuihin ja vedin niitä alaspäin.

Alta paljastui sievä tupsu vaaleaa karvaa. Suutelin häpykumpua ja vedin nyt nopeasti malttamattomana housut hänen päältään. Kiimainen pillu oli edessäni odottaen märkää käsittelyä. Johanna oli pitänyt huolta karvoituksestaan. Hän oli muuten aivan sileä posliini lukuun ottamatta tuota pientä tupsua. Sievä pillu avautui edessäni, kun hän avasi jalkojaan. Hieman ulkonevat, punertavat turvonneet häpyhuulet tihkuivat kiimasta. Muutama tippa kirkasta nestettä valui mantelin väriselle peppureiälle.

Klitoris näkyi selvästi ja oli tullut kuorestaan ulos kiimaisena odottamaan tulevaa. Asetin kieleni klitorikselle ja pyörähdyksen omaisin liikkein hellästi aloitin hyväilyn. Johanna vaikeroi allani tyytyväisenä. Kieleni pyöritteli klitorista ja nuolin valuvia pillunnesteitä sen ympäriltä. Otin häpyhuulen huulteni väliin ja imin hellästi.

Nuolin kummaltakin puolelta välillä hieman painaen kielelläni. Vihdoin työnsin kieleni pillun sisään ja tunsin, kuinka se sykki odottaen. Pian nostaa pois päänsä nousee istumaan kovaksi kahtaneen munan päälle. Se laikee naisen sisään. Mulla käsi pillussa melkein jo saamassa orgasmia. Runkkaaminen päätty on orkun vuoro. Täytyy lopetella pitää mennä nukkumaan. Onko nyt kiimaista naista.

Laitoin juuri käden pillun päälle. Tuntuu kivalta pitää jotain pillun lähellä kiihottaa. Liikuttelen sormia sen päällä. Se haluaa että laitan jotain sisään. Laitoin 2 sormea sisään kyllä tuntuu mukavalle. Nyt kyllä panettaa aivan sairaasti. Pillu ihan järkyttävän kuuma.

Runkaan sitä mukavalle tuntuu koneen ääressä runkata. Kosteesta pillusta kuulu ihana pnoääni. Panion peremälle nyt sormet syväälä pillussa. Nyt on tosi herkkä en pyysty kirjottamaan. Nyt vedät loppuun asti ja lähden nukkumaan. Olen nuori vähän pullukka, vanhemmat miehet tykkää katsella mun rintoja.

Haluan kun joku katselee. Ravintolassa kun mies katselee niin käyn veskissä ottamassa alushousut pois. Nostan hametta että mun posliini näkyy. Kyllä saa kyytiä veskissä tai sitten hotellissa. Ukot pitää välillä huorana mutta ei minua haittaa kun saan tyydykseni. On vaan kiihottavaa olla olla alasti jonkun ukon käytössä.

Mitä olette sisään t Minä olen nuorena kokeillut kurkkua ja banaania. Nyt on uros koira mikä nuolee pimpin ja haluu nylkyttää munaansa,. Etsin vilpitöntä ja halukasta panoseuraa,pitää olla seikkalunhaluinen ja sponttaani nainen Työn puolesta olen ollut nuorille sairaanhoitajana.

Monia nuoria olen mitannut takapuolesta vaikka seisoo. Kerran tuli 16v poika kylään ja kuuntelin keuhkot. Anto mitata kuumeen takapuolesta ilman housuja.

Siinä kyselin onko saanut naista kun seiso kunnolla ei. Kun vähän hieroin ja otin housuni pois niin sain naida kunnolla vaikka olen 49v. Teki mitä käskin ja tekihyvää, kävi luonani vielä yli vuoden vaikka komentelinkin tekemään kaikkea KIVAA. Nainen konttaa miehen luo ja alkaa imemään jättimäistä kyrpää. Nainen kaataa miehen sohvalle ja alkaa ratsastaa. Mies odottaa ja sitten molemmilta tulee. Mies nousee naisen päälle ja matka jatkuu.

Tee kikki ja laita se toho alle niin tuun juttelee tuhmia. Mun pillu on jo kostea, haluan kuulla jotain tuhmaa ; siellä se käsi vähän hieroo ja pyörittelee klitan päällä,olispa joku nuolemassa mun klittaa ;. Mun kikki on drilliXXX Joko teit omaasi? Mun kik kummakalle naiset voi lisätä. Pervo kyrpä simies eessä. Naisensuussa terska nuoleskelee intohimoisesti sitä terkaa suussaan. Ilmaa hädin tuskin saa sisään. Kova mulkku kyrpä suussa nuoltavna maisukuteltvana.

Painaa karvoja myten suuhun alkaa imemään paksua kyrpää kuin iso jäätelö tötteröä suussa. Väliin nostaa päätä pitää terskan suussa ihä nuolee terskassa olevaa siitin aukkoa. Kiihotuu lisää kyrpä alkaa sykkiä. Nainen ei saa kyrpää ulos suusta kun nuolee terkaa yhä vain kyrpä antaa kiimapisaroita.

Nainen jatkaa suussa operaatiota. Pian nostaa pois päänsä nousee istumaan kovaksi kahtaneen munan päälle. Se laikee naisen sisään.

Mulla käsi pillussa melkein jo saamassa orgasmia. Runkkaaminen päätty on orkun vuoro. Täytyy lopetella pitää mennä nukkumaan. Onko nyt kiimaista naista. Laitoin juuri käden pillun päälle. Tuntuu kivalta pitää jotain pillun lähellä kiihottaa.

Liikuttelen sormia sen päällä. Se haluaa että laitan jotain sisään. Laitoin 2 sormea sisään kyllä tuntuu mukavalle. Nyt kyllä panettaa aivan sairaasti. Pillu ihan järkyttävän kuuma. Runkaan sitä mukavalle tuntuu koneen ääressä runkata. Se on vaikeampi kysymys miten naisen saa antamaan ohjeita. Onhan se seksistä puhuminen niin häveliästä.

Onneksi nykyään on netti ja täältä saa vastauksia mieltäaskarruttaviin kysymyksiin. Sen huomaa siitä kun pillun seudulla alkaa näkymään jotain märkää. Saat ainakin ikimuistoisen tällin varteen jos et muuta. Puutteessa oleva mies Tottakai voi työntää dildon takaapäin itseensä mutta kokonaisuutena takaapäin naimiseen kuuluu miehen vahvat otteet vyötäröstä, lanteista tai reisistä, klitoriksen tai rintojen hyväily Pimpin nuoleminen ja hyväilykin tuntuu jollain lailla paremmalta takaa päin Olen kai saanut pakkomielteen tuosta takaa päin panemisesta.

Tulisi nyt pian kesä ja kärpäset - ehkä sitten osuisi joku sopiva mies kohdalle. Siihen asti kärvistelen kiimoissani; ns. Joskus muistelen villejä aikojani avittaakseni saamaan paremman orgasmin - olen itsekin yllättynyt voimakkaasti lisääntyneistä seksuaalisista tunteistani.

Varmaan suurin osa aikuisista naisista ei näytä sitä millään tavalla ulospäin, varsinkaan millään työpaikalla tai muulla yleisellä paikalla. Kyllä minä olen ajatellut joskus seksiä niin paljon jossain työpaikalla tai vaikka kokouksessa niin paljon, että olen kostunut, mutta sitähän ei kukaan muu ihmien ei voi nähdä eikä tietää, paitsi minä itse.

Tulin polvilleni Terhin jalkojen väliin, jotta hän ylettyi tarttumaan siihen käsin. Terhi katseli sitä ja hyväili sitä hiljaa käsin. Vein Terhin sormia omillani pitkin peniksen vartta ja näytin mikä tekee hyvää. Laskeuduin rauhallisesti alemmas ja vein peniksen Terhin vaginan suulle. Ohjasin sen noin sentin sisään, niin että kärki juuri ja juuri upposi sisään. Vedin peniksen kerran kokonaan ulos ja työnsin uudelleen sentin sisään ja vähän lisää. Terhi oli kiihottunut ja kostea, mutta tosi ahdas.

Otin taas kalun ulos ja työnsin uudelleen sisään, samaan kohtaan kuin äsken. Näin etenin pikkuhiljaa, Terhin välillä huokaillessa, välillä päästellen vähän tuskastuneita ääniä. Pääsin loppuun asti ja aloin liikkua yhtenäisiä liikkeitä sisään ja ulos ja Terhi alkoi rentoutua yhä enemmän, vatsalihakset ja reidet ympärilläni eivät enää olleet niin jännittyneet.

Aloin vähän kiihdyttää tahtia, pitäen sen kuitenkin vielä hyvin rauhallisena. Kun avasin silmäni, näin kuinka Terhi katseli minua silmiin ja hymyili. Jatkoin rakasteluamme, suudellen Terhiä suoraan huulille ja kaulaan. En kestänyt ahtaassa vaginassa kauaa, vaan tunsin kuinka orgasmini oli tulossa. Painoin lujasti lantiotani Terhiä vasten joka työnnön lopussa, Terhin noustessa joka kerralla aina reilusti ylöspäin sohvalla ja lopulta laukesin ihanan pitkän lastini hänen sisäänsä.

Makasimme hetken sylikkäin sohvalla ja kehuimme kilpaa, kuinka hyvin olimme suoriutuneet urakastamme. Kävimme yhdessä suihkussa ja kysyin siinä hänen pieniä rintojaan saippuoidessani, otetaanko joskus uudestaan. Terhi otti päästäni kiinni ja painoi pitkän ja kostean suudelman huulilleni. Painuimme suihkun jälkeen nukkumaan, minä sohvalle ja Terhi huoneeseensa.

Kävin peiton alle alasti makaamaan ja nukahdin melkein heti sikeään uneen, kunnes aamuyöstä heräsin lämpimän käden kosketukseen reidelläni.

Käsi nousi ylös otti peniksestäni hellästi kiinni. Vilkaisin alemmas ja näin kuinka Terhin pitkät vaaleat hiukset katosivat peittoni alle. Terhi hyväili peiton alla kaluani hiljaa ja tunsi kuinka se kovettui hänen käsissään. Luulenpa ettei Terhi ollut näin läheltä penikseen aiemmin tutustunut ja hän alkoi tutustumisensa antamalla kaluni varteen pieniä suudelmia, liikutellen kättään varovasti ylös ja alas.

Hennot kädet tuntuivat tosi hyviltä ja katselin mielenkiinnolla kohoilevaa ja liikehtivää peittoa lantioni kohdalla, Terhi tuntui hyvin tulevan toimeen penikseni kanssa.

Terhi nousi ylös peittoni alta ja nosti peiton reunan pääni päälle, niin etten nähnyt mitä hän alempana puuhasi. Kuulin kuinka hän otti ilmeisesti paitansa pois ja työnsi peiton alaruumiini päältä pois. Hän alkoi uudelleen hyväillä hiljakseen penistäni käsillään ja nousi hajareisin ylemmäs kohti lantiotani.

Terhi tuli polviensa varaa ylös päälleni ja pienellä kädellään peniksestäni puristaen, vei sen häpyhuulilleen. Terhi liikutteli hitaasti lantiotaan eteen ja taakse ja antoi peniksen pään hyväillä häpyään varovasti. Hän avasi pehmeitä häpyhuuliaan toisella kädellään hieman raolleen, laskeutui hieman alemmas ja ihana vagina otti penikseni kivuttomasti pari senttiä syleilyynsä. Laskeutuen taas vähän alemmas ottaen jo terskan sisäänsä, jäi Terhi paikoilleen huohottamaan ja nauttimaan sisällään sykkivästä kaluni päästä.

Terhi laittoi molemmat kädet vatsani päälle ja alkoi liikkua varovasti ylös ja alas, harjoitellen miten hän päältä penikseni parhaiten sisäänsä sai. Minulta meinasi happi loppua tässä ihanan rauhallisessa kyydissä ja nostin peiton pois silmiltäni. Terhi taivutti päätään taaksepäin ja jatkoi ratsastamistaan pienin liikkein rauhalliseen tahtiin. Terhin ahdas vagina tuntui puristavan nestettäni ulos kalusta jokaisella ylös nousulla ja tunsin Terhin jokaisen liikkeen terskassani tiukkana puristuksena.

Terhi liikutti pienellä pyllyllään ympyrää, pitäen vain terskani pään sisällään ja laskeutui taas kerralla alas, ottaen koko kaluni syvälle sisäänsä. Välillä Terhin täytyi keskeyttää tanssinsa päälläni ja kumartua tervehtimään penistäni suullaan.

Hän otti siitä aina vain rohkeammin kiinni ja otti sen hieman kerta toisensa jälkeen syvemmälle suuhunsa. Ja taas hän nousi takaisin päälleni ja ohjasi omin käsin kaluni suoraan sisäänsä. Terhi alkoi huokailla äänekkäästi ja teki lantiollaan voimakkaita liikkeitä, kuin puristaen samalla yhä lujemmin vaginallaan penikseni vartta. Hän päästi yhtenäisen ja pitkän voihkauksen ja jäi vavisten päälleni istumaan.

Hän huokaili pitkään orgasminsa pauloissa ja haukkoi ilmaa päälläni, kunnes varovasti nousi päältäni, painoi kaluuni suudelman ja tuli kainalooni lepäämään. Vedin peiton päällemme ja nukuimme loppuyön toistemme lämpimissä vartaloissa kiinni. Rakastelimme vielä aamulla aikaisin saunaa lämmittäessämme.

Päivä kului ihanaa yötä kerratessa, kunnes isäni ja hänen uusi vaimonsa saapuivat laivalta. Olemme viettäneet tämän päivän jälkeen useita helliä hetkiä, mutta niistä mä kerron toisella kerralla.

Naapurin mies tulee lainaamaan yksin kotona olevalta naiselta sokeria, mutta sokeri ei todellakaan ole kaikki mitä miehellä on mielessä. Nainen saakin klitorikselleen käsittelyn jollaista ei ennen ole kokenutkaan — tämä seksiseikkailu tuskin jää näiden naapurusten viimeiseksi  ….

Koska on jo myöhä, laitan varmuusketjun kiinni ja avaan oven raolleen. Oven takana seisoo pitkä ja ryhdikäs mies.

Mies haroo ruskeita kiiltäviä hiuksiaan ja kysyy, olisiko minulla lainata sokeria. Silloin muistan, missä olen nähnyt miehen aiemmin. Hän tuli eräs ilta kanssani samalla ovenavauksella rappukäytävään. Varmasti joku uusi asukas, tosin olisin luullut häntä italialaiseksi tai espanjalaiseksi. Ruskeissa silmissä on jotain outoa vetovoimaa, jonka tunsin kihelmöintinä alavatsassa. Jostain syystä päästän miehen kyselemättä sisälle ja tassuttelen yöpaidassani keittiöön.

En edes ihmettele, miksi mies tarvitsee sokeria tähän aikaan illasta. Kaadan sokeria kuppiin, kun mies äkkiä tarttuu vyötärööni takaapäin. Pudotan muovisen kupin pöydälle ja käännyn. Mieletön väristys kulkee lävitseni, kun suutelen tummaa miestä. Nopealla liikkeellä mies nostaa yöpaitani pääni yli ja toisella liikkeellä vetää pikkuhousuni alas. Olemme yhä keittiössä, joten mies painaa minut pöytää vasten.

Hän suutelee minua ja avaa samalla housujaan. Pian hänkin on alasti ja näen ihanan pitkän ja solakan kalun, joka osoittaa hiukan vasemmalle. Mies nostaa minut pöydän reunalle ja suutelee rintojani. Katson, kuinka kieli pyörii nännien ympärillä.

Välillä hän imaisee nänniäni rajusti ja minun on pakko voihkia. Pikkuhiljaa miehen huulet kulkevat alaspäin vartalollani. Hän pitää käsillään reisistäni kiinni ja tunkee kasvonsa jalkojeni väliin. Pilluni on jo täysin kostea kiimaisen miehen hyväilyistä. Mies antaa pieniä pusuja reisieni sisäpinnoille ja äkkiä nuolaisee jalkoväliäni. Värähdän, kun kieli alkaa lipoa pilluni aukkoa ja työntyy välillä sisään. Mies pyörittää kieltäni klitoriksen ympärillä ja imee sitä taivaallisen ihanasti.

Valun yhä enemmän nestettä miehen lämpimille huulille. Yhtäkkiä hän työntää kaksi sormeaan minuun jatkaen klitoriksen hyväilyä kielellään. Kieli värisyttää klitorista ihanasti, se sykkii hyväilystä. Sormet työntyvät sisääni ja tunnen orgasmin lähestyvän. Mies tarttuu tiukalla otteella reisiini ja asettaa kullinsa pilluni huulille. Hän työntää kuuman kyrpänsä hitaasti minuun. Olen nautinnosta kuuma ja mies aloittaa ihanat työnnöt kosteaan pilluuni. Käännän päätäni ja näen isosta peilistä sivuprofiilini.

Näen, kuinka miehen sauva uppoaa minuun yhä uudelleen ja uudelleen. Äkkiä miehen kyrpä tulee ulos pillustani. Mies kääntää minut toisin päin, nojaan käsilläni pöytään ja tarjoan itseäni miehelle.

Hän ottaakin kiinni pepustani, pyörittää hetken sitä ja työntyy taas minuun liukkaasti. Tunnen kyrvän yhä nopeutuvat liikkeet sisälläni ja orgasmi on lähellä. Kulli jyskyttää pilluani takaapäin niin että olen menettää tajuntani nautinnosta.

Mies siirtää kätensä jalkoväliini ja hyväilee klitoristani. Silloin alan vapista hurjan orgasmin voimasta. Katson peilistä itseäni, olen kuin pornofilmin tähti, kun tumma mies nussii minua hurjasti karjahdellen. Sperma syöksyy minuun ja vartaloni värähtelee.

Kosteaa pillua kuuma pillu -

Kiihotukseni vain koveni ja tunsin, kuinka kovana olin. Nyt olin hämmästynyt ja yllättynyt. Johanna nousi ylös komentaen minut istumaan. Kiihkoni laski sen verran, etten aivan vielä lauennut. Näkymä edessä oli kaunis, viaton ja todella kiihottava. Faija pyysi mun apua Terhin opastamisessa etelän meininkiin ja me käytiinkin alussa paljon tyttöystäväni kanssa viemässä Terhiä elokuviin, kaupungille ostoksille jne. Siinä eurooppa viro kivesten kidutus paikoillamme vähän aikaa ja mä kiihotuin tämän hennon ja pienen tytön läheisyydestä. Terhi tuli polviensa varaa ylös päälleni ja pienellä kädellään peniksestäni puristaen, vei sen häpyhuulilleen. Tallenna nimeni, sähköpostiosoitteeni ja kotisivuni tähän selaimeen seuraavaa kommentointikertaa varten. Puutteessa oleva mies Tottakai voi työntää dildon takaapäin itseensä mutta kokonaisuutena takaapäin naimiseen kuuluu miehen vahvat otteet vyötäröstä, lanteista tai reisistä, klitoriksen tai rintojen hyväily Koko tilanne oli niin kiihottava, että sitä on vaikea kuvailla. Pikku Myy toukokuu 4,

0 thoughts on “Kosteaa pillua kuuma pillu

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *